Mitä Aslak-tuolista tulee ensimmäisenä mieleen?

Tapiovaara työskenteli pitkäjänteisesti kehittääkseen universaalin, monikäyttöisen tuolin, ja Aslak on yksi esimerkki tästä kehitystyöstä. Hän oli alusta saakka hyvin kiinnostunut mahdollisimman standardoidusta sarjatuotannosta, jotta lopputuote olisi hinnaltaan edullisempi. Tapiovaaran töille tyypilliseen tapaan Aslak-tuoli on erittäin mukava istua. Ergonomia oli Tapiovaaralle tärkeä tekijä.

Miksi monikäyttötuolin suunnittelu oli niin tärkeää Tapiovaaralle?

On palattava Tapiovaaran opiskeluvuosiin 1930-luvulla, jolloin elettiin pohjoismaisen modernismin alkua. Ajatuksena oli hyödyntää modernia muotoilua ja tuotantotapoja laadukkaiden tuotteiden tarjoamiseksi kaikille yhteiskuntaluokille, ei ainoastaan yhteiskunnan eliitille. Tapiovaaraa kiinnostaneet demokraattisen muotoilun periaatteet olivat peräisin hänen sankariltaan Alvar Aallolta. Opiskeluaikana Tapiovaaralla oli pienessä asunnossaan Aallon suunnittelema tuoli, ja se vastasi hänen käsitystään muotoilun tarkoituksesta.
Monikäyttöiselle tuolille oli samaan aikaan kova kysyntä, kun väestö kasvoi ja elintaso nousi. Hyvinvointivaltio kehittyi nopeasti, ja moniin uusiin kouluihin, päiväkoteihin ja sairaaloihin tarvittiin edullisia, monikäyttöisiä kalusteita.

Mitä Aslak-tuolin alkuperäisestä suunnitteluprosessista olisi hyvä tietää?

Kun Tapiovaara suunnitteli Domus-tuolia vuonna 1946, hän halusi tuottaa istuimen, jonka selkämys, jalat ja käsinojat olisi kaikki tehty yhdestä puukappaleesta. Siihen aikaan ei ollut tuotantolaitosta, joka olisi pystynyt toteuttamaan vision ja piirustusten mukaisen kappaleen, joten Domus tehtiin erillisistä massiivikoivupaloista. Myöhemmin Tapiovaara luonnosteli Aslak-tuolin Schaumannille, suomalaiselle yritykselle, joka oli maailman suurimpia vanerin tuottajia. Jossakin vaiheessa pystyttiin jo leikkaamaan takajalkojen ja käsinojien kappaleet yhdestä valtavasta vanerilevystä, ja vuonna 1958 tekniikka oli edistynyt sen verran, että Tapiovaaran idea 12 vuoden takaa pystyttiin toteuttamaan. Tuotantotapojen kannalta Aslak on siis astetta edistyneempi kuin Domus, koska Aslakin käsinojat jatkuvat jaloiksi ilman rakenteellista tai visuaalista katkosta.

Tapiovaara halusi laadukkaan muotoilun kaikkien saataville. Miten hän ilmaisi tätä yhteiskuntavastuuta muotoilun keinoin?

Tapiovaaran käsitys muotoilusta perustui 1930-luvun pohjoismaiseen modernismiin ja eettisen, demokraattisen muotoilun pohdiskeluun. Hän toteutti samaa ajattelutapaa koko uransa ajan, ja muun muassa siksi hän lähti YK:n muotoilulähettilääksi esimerkiksi Paraguayhin ja Mauritiukselle. Hän toimi myös monta vuotta Ornamon puheenjohtajana ja oli ammattikuntansa vaikutusvaltainen edustaja ja puolestapuhuja julkisuudessa pyrkien kansainvälistämään suomalaista muotoilua. 1930-luvulla Tapiovaara työskenteli Lontoossa ja oli myöhemmin harjoittelijana Le Corbusierin studiolla Pariisissa. Hän oli mukana Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1937 ja opettajana Yhdysvalloissa 1952–1953. Hän ei edistänyt vain omia töitään, vaan toimi yleisestikin suomalaisen muotoilun puolestapuhujana. Häntä kiinnosti muotoilun laajempi yhteiskunnallinen rooli.

Tapiovaara taisi olla aikansa renessanssi-ihminen.

Tapiovaaralla riitti kiinnostusta moneen asiaan: hän teki niin puuveistoksia kuin grafiikkaa ja elokuvajulisteitakin, ja hänen veljensä oli Suomen johtava modernismin ajan elokuvaohjaaja. Muotoilijana hän suunnitteli muun muassa stereot, muoviveneen, saunan kiukaita, kannettavan grillin ja ruokailuvälineitä. Tapiovaaran aikalainen Tapio Wirkkala oli ehkä paras esimerkki siitä, että muotoilijan piti hallita kaikkea pienimmistä esineistä suurimpiin rakennuksiin.

Tapiovaara myötävaikutti siis suomalaisen hyvinvointivaltion kehittämiseen, mutta suunnitteliko hän koskaan sairaalaa tai julkista tilaa Domus Academican lisäksi?

Suomalainen muotoilu suuntautui 1950–1960-luvuilla koteihin. Valmistettiin enimmäkseen kotiin tarkoitettuja tuotteita, kuten keramiikkaa, lasia, tekstiilejä, vaatteita, mattoja ja huonekaluja. Tapiovaaran mielestä hänen tuolejaan piti voida tuottaa isoja määriä, ja ne oli alusta lähtien tarkoitettu sekä julkiseen että yksityiseen käyttöön. Tapiovaaran tuoleja löytyy edelleen suomalaisista kodeista, hotellien auloista ja muista julkisista tiloista. Ne suunniteltiin 50–60 vuotta sitten, mutta istuminen ei ole ratkaisevasti muuttunut niistä ajoista!

Kuva 1: Emilia Hänninen / Designmuseo, Helsinki. Kuva 2: Mikko Ryhänen. Kuva 3: Jussi Pohjankallio / Designmuseo, Helsinki. Kuva 4: Zara Pfeifer. Kuva 5: Kuvakiila. Kuva 6: Designmuseo, Helsinki