Tapaan Karoliinan – virtuaalisesti tietysti – hänen valoisalla työhuoneellaan Vallilassa, kaupunginosassa, jonka teollinen tausta vetää puoleensa luovien alojen toimijoita. Kaiken lisäksi Vallila sijaitsee vain vartin raitiovaunumatkan päässä Helsingin ydinkeskustasta. Yhdellä seinällä riippuu nipuittain yrttejä – hän mainitsee minulle, että työhuoneella tuoksuu nyt eukalyptus – kun taas vastakkaisella seinällä kaksi suurta maalauspohjaa nojaa valmiina matkaamaan pian hänen kanssaan Islantiin. Välttääkseen tyhjän kankaan kammoa hän on pohjustanut molemmat suurilla värialueilla: ”En yhtään tiedä, mitä niistä väreistä muotoutuu tai ovatko ne ylipäätään edes näkyvissä kun olen valmis”

Saatuaan vapaat kädet Artekin tilaaman julisteen aiheen suhteen hän suuntasi kohti Aaltojen kotitaloa, Helsingin keskustan pohjoispuolella sijaitsevalle Munkkiniemen rauhaisalle asuinalueelle. Aino ja Alvar Aallon vuonna 1936 suunnittelema ja sisustama talo toimi sekä heidän kotinaan että toimistonaan. Kysyn Karoliinalta, miksi kaikista Aaltojen rakennuksista juuri tuo vaatimaton talo puhutteli häntä.

KH: Aaltojen kotitalo oli kertakaikkisen hieno vierailukohde. Tämä oli vasta toinen kerta, kun kävin siellä, mutta se kiehtoi minua heti. Oli heinäkuun puoliväli ja opastettu kierros alkoi talon puutarhasta, joka oli vihreä ja vehmas, täynnä iiriksiä ja pioneja. Opas kertoi meille, että Aalloille puutarhat olivat aina osa kokonaisvaltaista arkkitehtonista kokonaisuutta – ne voisivat ikään kuin olla huoneita itsessään. Hän kertoi myös kaikenlaisia anekdootteja siitä, miten kasvit oli puutarhaan valittu – oli selvää, että siinä ja siellä oli ollut valtavasti huolenpitoa, rakkautta ja ajatusta. Aloin käydä kotitalolla yksikseni, pyöräilin sinne papereineni ja musteineni, luonnostelin puutarhassa ja yritin päästä lähemmäksi sitä, mikä siinä veti niin vahvasti minua puoleensa, kunnes lopulta minulle oli selvää, että olin löytänyt aiheeni.

JJ: Olen nähnyt joitakin luonnoksistasi – ne ovat ihania – mitä opit kaikesta tuosta luonnostelusta?

KH: Minulle piirtäminen on tapa katsoa sekä nähdä. Piirtäessäni pääsen tilaan, jossa voin todella katsoa jotakin ja alkaa ymmärtää sitä uudella tavalla. Se antaa minulle tunteen uuden oppimisesta, vaikka se voisikin olla pientä tai hassua – huomaan, miten aita kaartuu tai että sen juurella on pieni kivi – asioita, joita ei ensi näkemältä välttämättä havaitse. Piirtäminen laajentaa ja muuttaa kykyäni havainnoida, ja siten lähestyin myös tätä projektia – pyrin tutustumaan tilaan, oppimaan siitä ja saamaan vaikutteita vain katselemalla. Prosessin myötä, kaikki muuttui omakohtaisemmaksi. Se on yksi syistä, miksi palasin aina uudestaan Aaltojen kotitalolle – se lisäsi uuden ulottuvuuden. Syntyy muistoja, vaikka ne olisivat vain eiliseltä, alkaa nähdä muutoksia, tuntee yhteyttä tilaan.

JJ: Modernistiselle talolle epätyypillisesti sisustuksessa on runsaasti tekstiilejä, huonekaluja, valaisimia, viherkasveja, kuvia, kaikkea sitä, mitä olemme usein nähneet töissäsi – eivätkö sisätilat vetäneet sinua puoleensa?

KH: Ajattelen, että puutarhan suunnittelussa ja tekemisessä on mukana yhtä paljon merkityksellisyyttä ja valintoja kuin interiööreissäkin. Aaltojen kotitalossa nuo kaksi eivät tuntuneet vastakohdilta – pikemminkin ne olivat yhteydessä toisiinsa heijastaen samoja ideoita ja ajattelua. Tilojen tematiikka muodostaa yhdistävän tekijän töissäni, olivatpa ne sitten sisällä tai ulkona – molemmat ovat ihmisten tekemiä, molemmat kertovat meille jotain siitä, kuka siellä on asunut, työskennellyt ja ajatellut näitä tiloja. Tilat tarjoavat eräänlaisen rakenteen, jolla voi päästä lähemmäksi tiettyä henkilöä ja tämän tarinaa, vaikka häntä ei itse teoksessa näkyisikään. Tunsin tämän vahvasti puutarhassa, jossa toistuu japanilainen estetiikka – esimerkiksi patiota suojaavissa bamburimoissa ja kivipoluissa – vaikka Aallot eivät koskaan itse matkustaneet Japaniin, vaan tutustuivat maahan kirjojen kautta. Töissäni tutkin usein näitä ihmisten tiloihin jättämiä jälkiä, ja ajatuksia ja merkityksiä, joita niihin sisältyy

JJ: Miksi päädyit keskittymään juuri terassiin ja Aino Aallon ruukkuihin?

KH: Terassin tarkoitus talon sisäisessä logiikassa tai käsikirjoituksessa on luonnostaan kiinnostava – mikä rooli sillä oikeastaan on? Jos puutarha nähdään yhtenä huoneena, niin mikä on terassi? Onko sillä oma logiikkansa ja omat sääntönsä? Aaltojen terassissa oli mielestäni jotakin liikuttavaa, ehkä se johtui karuista materiaaleista – betonista ja kivestä. Se tuntui henkilökohtaiselta, ja hiukan piilotetulta tai salaiselta. Siellä oli yksityiskohtia, joihin kiinnitin huomiotani – puinen tanko, jolla Alvar Aallolla oli tapana kuntoilla, tai ne päivänkakkaroita täynnä olevat ruukut, joista maali oli alkanut ajan myötä rapista. Siellä oli tietynlaista surumielisyyttä.

JJ: Onko tuo menneisyyden tai surumielisyyden tuntu jotakin, mitä etsit?

KH:En sanoisi, että etsimällä etsisin vain surua ja melankoliaa – kun maalaan, en koe
tavoittelevani mitään erityistä tunnetilaa – mutta myönnettäköön, että helposti kiinnostun niistä. Joskus on vaikea saada kiinni siitä, miksi jokin tuntuu tärkeältä, oli se sitten maisema tai henkilö tai paikka tai jotakin, mitä on lukenut. Se saattaa valjeta työn edetessä tai sen valmistuttua, tai sitten ei koskaan saa vastausta, mutta yritän suojata ja vaalia niitä asioita, jotka motivoivat minua ja kun tunnen niiden ohjaavan minua, yritän pysyä niille uskollisena – tämä on yksi olennaisimmista asioista työskentelyssäni

JJ: Kasvit tuntuvat versovan maalauksissasi! Mistä se johtuu?

KH: Se riippuu kasvista! Niissä on universaalia symboliikkaa, mikä tekee kasveista oivallisen
välineen. Niihin sisältyy mystiikkaa ja ne ovat visuaalisesti kiehtovia – sekä ovat loputtoman inspiroivia, koska ne toimivat niin monella tasolla. Kasvit voivat myös heijastella henkilökohtaista symboliikkaa, jolloin niistä tulee eräänlainen suunnittelematon kieli – ne alkavat edustaa tiettyä ihmistä tai tapahtumaa tai muistoa ja tulevat osaksi koko teoksen tarinaa. Tietty kukkakimppu tilassa saattaa paljastaa jotakin siihen paikkaan liittyvästä ihmisestä, aivan kuten jokin tekstiili tai vaasi, osana elementtien kollaasia, joilla on minulle omakohtainen merkityksensä. Minulle oli merkityksellistä, että Aaltojen kodin terassilla olleita päivänkakkaroita oli myös alhaalla puutarhassa. Joku oli istuttanut niitä sinne – sillä oli jokin erityinen merkitys, tarkoitus, heille

JJ: Työskentelytapasi on laaja ja ulottuu maalauksista keramiikkaan – miten päädyit valitsemaan tällä kertaa vesivärit?

KH: Ajattelen, että vesivärityöt ovat yhtälailla maalauksia, kuten öljyvärityötkin, enkä aseta niitä arvojärjestykseen, mutta joitakin eroja niissä on, vaikka sitä on välillä vaikea määritellä. Työskentelytavassani on asioita, joita vaalin – en haluaisi ylianalysoida niitä vaan annan niiden elää omaa elämäänsä – olen kuitenkin huomannut, että asenteeni paperiin on hiukan erilainen. Minulla on rennompi olo, paperi tuntuu suoraviivaisemmalta, ystävällisemmältä. Ei sillä, että materiaalien aina tarvitsisi olla avuliaita, mutta paperi on hyvä ystävä, ja arvostan sitä. Ensimmäiset piirustukseni Aaltojen kotitalosta syntyivät paikan päällä, mutta vesivärimaalaukset on tehty työhuoneella. Ajattelen, että työhuone on muista elämän paikoista erillinen tila – sillä on sen oma erityinen olemuksensa, oma ajankulunsa ja omat sääntönsä. Sekä ajatukset että teot tapahtuvat siellä eri tavalla: katse kohdistuu eri tavalla, kääntyy enemmän sisäänpäin, nojaa enemmän muistoihin, mielikuviin ja tulkintoihin. Ja käytännöllisesti katsoen työhuone on valmisteltu näitä hetkiä varten, jolloin ideat ja assosiaatiot syntyvät, kun paikan päällä piirtäen opitut asiat työstetään uudelleen ja viedään uuteen paikkaan.

JJ: Ajatteletko, että Aino ja Alvar Aallon työ jollakin tavalla yhä vaikuttaa suomalaiseen kulttuuriin?

KH: Toki ajattelen heidän työllään olevan edelleen merkittävä vaikutus, eikä pelkästään heidän arkkitehtuurillaan. Kun alkaa katsella ympärilleen, heidän kalusteitaan löytyy joka puolelta – julkisista rakennuksista, kouluista ja kirjastoista, kodeistamme – paikoista, joissa asumme, opiskelemme ja työskentelemme. Mitä enemmän olen lukenut historiasta ja ideologiasta aikakaudelta, jolloin Artekin perustajat – Aino ja Alvar Aalto, Maire Gullichsen ja Nils- Gustav Hahl – työskentelivät yhdessä, sitä enemmän olen alkanut arvostaa miten paljon ystävyyttä ja tunnetta heidän välillään oli, ja että niin moni asia vieläkin resonoi suomalaisen ajattelutavan kanssa, erityisesti muotoilun, taiteen ja teknologian suhteen. Artekin manifestossa puhutaan siitä, kuinka nämä alat voivat käydä keskustelua: niitä yhdistävät se, miten suhtaudut työskentelyyn, kuinka avoin ja utelias olet maailmaa kohtaan, ja mitä tilat merkitsevät sinulle. Luulen, että juuri tästä syystä Aaltojen koti puhutteli minua. Pienimmällekin yksityiskohdalle siellä on annettu painoarvoa, kaikella on tarkoitus – ovenkahvojen detaljit, kasvien tai jopa niiden tukikeppien sommittelu. Ajattelen, että tämän kaltainen intohimo on osa Aaltojen perintöä.

The Aalto House in Munkkiniemi, Helsinki.