Isoäidilläni, joka oli koulutukseltaan hatuntekijä, mutta sydämeltään yrittäjä, oli aina monta rautaa tulessa. Lukuisien hattuliikkeiden lisäksi hän johti myös paria tanssisalia ja yhtä elokuvateatteria. Hän oli jatkuvasti tien päällä, vaikka teknisesti ottaen perheellä oli koti Helsingissä. Aallon toimistoa oli pyydetty suunnittelemaan sisustus – kuten myös, myöhemmin, pienen isoäitini Mäntyharjulle avaaman hotellin sisustus. Siihen mennessä, kun minä synnyin, tuo hotelli oli enää kaukainen muisto. Edes yhtä valokuvaa ei ollut tallessa. Hotellista jäi jälkeensä vain valtava kasa alkuperäisiä huonekaluja – palasina ja osissa.

Nämä huonekalunpalaset olivat minulle lapsena valtava inspiraation lähde. Kokosin, maalailin ja verhoilin niistä jatkuvasti jotakin uutta. Laminoitujen L-jalkojen lisäksi joukossa oli paljon sormiliitoksin valmistettuja jalkoja. Suosin aina ehdottomasti taivutettuja L-jalkoja ja käytin sormiliitoksin valmistettuja vain, jos muita ei enää ollut saatavilla. Sain vasta paljon myöhemmin tietää, että juuri nuo sormiliitoksin valmistetut jalat ovat sangen harvinaisia, pääosin sota-aikaan valmistettuja, jolloin liimasta oli pulaa.

Minulla oli aina lupa käyttää, ja minua myös kannustettiin käyttämään, noita huonekalun osia miten ikinä halusin. Kun myöhemmin aloin kahlata kirpputoreilla, ymmärsin, etten suinkaan ollut ainoa. Riemastuin aina, kun onnistuin löytämään villisti tuunatun klassikon, ja vieläpä huokeaan hintaan.

Maalikerrokset, katkaistut tai korjaillut jalat – oli mielenkiintoista tutkia yhden ainoan jakkaran monia eri elämiä. Rikkoutuneita jalkoja oli korjattu kaikilla mahdollisilla keinoilla käyttäen joka sortin nauloja, pultteja ja liimoja. Istuinten alapuolella juoksevat naulojen rivit kertoivat, kuinka monta kertaa tuoli oli verhoiltu uudelleen.

Rakkaussuhteeni hylättyihin tuoleihin jatkuu yhä. Olen pelastanut Artekin huonekaluja jokaiseen kotiini. Yksi parhaista löydöistäni oli 14 Domus-tuolin setti 100 eurolla. Ne olivat olleet alun perin Nilsiän elokuvateatterin tuolit. Yhdessä oli rivinumero selkänojassa ja kaikissa oli istuimissa reiät, jotka mahdollistivat rivikytkennän. Montaa oli pidetty ulkona sateella ja paisteella, ja joihinkin oli piirretty isoja päivänkakkaroita sormiväreillä.

Vapaa-ajan asuntoamme remontoidessamme, rakennusmiehemme purki tuolit osiin, valitsi parhaat osat ja kokosi niistä yhdeksän jotakuinkin toimivaa tuolia ja yhden bonustuolin, josta puuttui palaset sekä selkänojasta että istuimesta. Tänä keväänä, kun pandemia alkoi, muutimme maalle vapaa-ajan kotiimme, ja kuten kaikki muutkin, kyhäsimme kotitoimiston mihin tahansa löytämäämme vapaaseen nurkkaan. Kaikista meillä olevista tuoleista, juuri tuo hutera bonustuoli puuttuvine palasineen on se, jota huomaan eniten käyttäväni. Ehkä se tosiasia, että niin moni on sen hylännyt, saa minut pitämään siitä entistä enemmän.