Kalustesuunnittelija ja PIN-UP-lehden toimittaja Emmanuel Olunkwa kirjoitti aiheesta artikkelin.

Olen aina halunnut matkustaa, nähdä maailmaa ja viettää aikaa erillään niistä ihmisistä ja paikoista, jotka toisaalta pitävät minut koossa – mukavuusalueiltani ja turvapaikoistani. Pysyttelin edelliset seitsemän vuotta aloillani New Yorkissa ja Los Angelesissa, kun suoritin alempaa ja ylempää korkeakoulututkintoani, mutta unelmoin koko ajan muusta maailmasta. Kun juttelin kavereideni kanssa matkustelusta, puhe kääntyi välittömästi ruokaan tai säähän, ja minä jäin miettimään, mihin itse kiinnittäisin huomiota tuntemattomassa paikassa. Sittemmin kävelin seitsemän viikkoa ympäri Pariisia imien itseeni kaupunkia ja sen ihmisiä, rakennuksia ja kalusteita. Yksi asia seurasi minua New Yorkista Pariisiin, uusien ystävien asuntoihin ja intiimeille illallisille, kadunvartta myöten täysiin ravintoloihin, gallerioihin ja museoiden lukusaleihin, missä kourallinen ihmisiä odotteli tilaisuuden alkamista: Alvar Aallon Artekille suunnittelema 60 jakkara.

Istuskelen usein pitkään jossakin tietyssä paikassa katsellen ihmisiä ja pannen merkille heidän valintojaan ja analysoiden huonekaluja ja niiden käytettävyyttä. Olen huomannut, että ihmisillä on yksinkertaisempia tarpeita kuin mitä olen kuvitellut. He haluavat edullista perustavaraa, josta voi tehdä omansa, vaikka kaikilla muillakin olisi samanlainen. Aalto ja 60 jakkara ovat pysyneet mielessäni, koska haluan itse suunnitella jotakin yhtä läsnä olevaa ja ”paikallista”. Haluan muotoilla tuotteen, joka tuntuu yhtä tutulta ja turvalliselta kuin ystävä tai kumppani, mutta on samalla dynaaminen ja sovellettavissa niin, että se palvelee yksilön tarpeita muuntautumalla miksi tahansa sillä hetkellä tarpeelliseksi esineeksi. Toiminnallisuutta tai käytettävyyttä ei voi nähdä, mutta sen voi kokea.

Haluan suunnitella tuotteita, joita ihmiset voivat ostaa tarvitsematta ohjeitani tai lupaani eri käyttötarkoituksiin, joilla voi sisustaa asunnon tai loma-asunnon ja joita voi antaa lahjaksi ystäville. Kiertäessäni maailmaa suunnittelijana olen huomannut törmääväni alani ääripäihin: käytännöllisiin esineisiin, joista puuttuu muotoilun herkkyys, ja toisaalta koristeellisiin esineisiin, jotka eivät ole kestäviä. Minusta tuli käytännön suunnittelija kirjoitus- ja ajatteluprosessini kautta. Kirjoittaminen edellyttää, että ajattelen design-esineen tarinaa rakenteellisesti riippumatta sen käyttötarkoituksesta, ja tämä toimii myös suodattimena esineen rakenteen kyseenalaistamiseksi. Muotoilu on monella tapaa ajattoman tarinan kertomista; se vaatii samaa funktionaalista mekaniikkaa ja narratiivista herkkyyttä.

Olen tottunut pitämään päiväkirjaa, mutten useinkaan kirjoita ajatuksistani. Yleensä kirjoitan muistiin kysymyksiä, joita halua kysyä niin itseltäni kuin muiltakin, kun olen päättänyt tehdä aiheelle tilaa kyseisellä sivulla. Asuttuani yksin Pariisissa kuukauden verran tuntui oikealta vaihtaa uuteen tuntemattomaan paikkaan – Berliiniin – ja jatkaa uusien visuaalisten ja kuultavien kielien tulkinnan opettelua. Luulin jättäneeni Pariisin ja kaikki siihen ja sen ihmisiin ja kalusteisiin liittyvät havaintoni ja kysymykseni taakseni. Mutta kun saavuin Álvaro Siza Vieiran suunnittelemassa rakennuksessa sijaitsevaan ystäväni asuntoon, kun avasin oven ja sytytin valot, kohtasin esineen, joka on seurannut minua matkallani New Yorkista lähdöstä asti: Alvar Aallon suunnitteleman 60 jakkaran.

Maharam-erikoiserän 60 jakkarat ovat myynnissä ainoastaan Yhdysvalloissa Design Within Reachissä ja osoitteessa maharam.com.