Jos huonekalut osaisivat puhua...

Olisi todella kiinnostavaa kuulla, mitä tällä pienellä penkillä olisi kerrottavaa.

Se on viettänyt aikaa useiden perheenjäsenteni kodeissa. Mihinköhän se mahtaa päätyä seuraavaksi?

Penkin ensimmäinen koti oli varmaankin isoäitini luona. Sieltä se muutti tätini luo, sieltä vanhempieni kotiin ja sitten taas tätini asuntoon. Minä sain penkin haltuuni 1980-luvun lopulla.

Muistan sen lapsuudesta päällystettynä vihreällä kankaalla. Pikkusisarukseni käyttivät penkin tyynyä leikeissään – milloin lauttana, milloin jonkun pöydän alle väsätyn majan tai pesän rakennuselementtinä.

Sain penkin itselleni noin 30 vuotta sitten. Opiskelin silloin verhoilua ja päätin uusia vyöt ja päällystää istuintyynyt uudelleen.

Valitsin Artekin silloisesta valikoimasta materiaaliksi raffian, jota käytettiin joissakin Aallon kalusteissa. Kun irrotin vanhaa verhoilua, törmäsin kiinnostavaan juttuun. Jossakin vaiheessa, luultavasti sodan jälkeen, kun materiaalista oli pulaa, tyynyä oli täytetty lastuvillalla, niin kuin siihen aikaan oli tapana.

Alkuperäinen raffiaverhoilu oli kulunut, muttei täysin mennyttä, ja löysin penkistä nahkatereen ja nahalla päällystettyjen nappien jäämiä. Verhoilutaitoni eivät riittäneet nappeihin ja terereunuksiin, joten oikaisin vähän. Minusta penkki näyttää nyt raikkaalta. Raffia on ihana materiaali.

Penkki on palvellut minua hyvin jo kolme vuosikymmentä kolmessa eri kodissa. En aio luopua siitä vielä vähään aikaan.

En kuitenkaan tiedä, kuka penkin on suunnitellut. Ehkä se on Artekin hyvin varhainen tuote? Jos joku tietää, olisi kiva kuulla lisää.

Valokuvat: Johanna Gullichsen, Nico Backström