Tarkalleen 20 vuotta sitten kotiini ilmaantui kaksi pyöreäistuimista jakkaraa. Siihen aikaan tiesin niistä hyvin vähän – vain, että niitä kutsuttiin nimellä E60, ne olivat koivusta valmistettu ja suunniteltu Suomessa 1930-luvulla. Olin etsinyt tuolia, joka sopisi uuteen asuntooni ja E60 jakkaran pelkistetty muoto, monikäyttöisyys ja pinottavuus puhuttelivat minua. Ajattelin niiden olevan täydellinen vaihtoehto ruokapöydän ääreen yksin asuvalle. Sittemmin elämäni varrella olen törmännyt noihin jakkaroihin lukuisissa paikoissa, mutta tuolloin en ollut vielä kertaakaan koskenut, saati istunut sellaisella.

Muistan, kuinka jakkarat saapuivat kotiini ja tunnustelin niiden painoa käsissäni. Jakkarat saapuivat kokoamattomina, joten ruuvasin jalat huolellisesti kiinni istuimiin. Keskittyessäni kokoamiseen, käsillä tekemiseen, jakkarat alkoivat tuntua omilta. Nostin valmiin jakkaran jaloilleen ja istahdin sille. Jakkara tuntui paljon tukevammalta kuin osasin kuvitella – ominaisuus, jota arvostan erityisesti yhä tänäänkin. Myöhemmin annoin toisen jakkaroista tyttärelleni, toinen on minulla edelleen päivittäin käytössä. Se on yhä yhtä tukeva kuin vastakoottuna.

Kun tutustuin tarkemmin jakkaroiden taustaan, opin, että tukevuus perustuu L-jalkarakenteelle – L-kirjaimen muotoon taivutetulle massiivipuukappaleelle. Opin myös kuinka monipuolisesti L-jalkarakennetta voidaan hyödyntää: säätämällä jalan kulmaa, paksuutta ja pituutta, samaa ratkaisua käytetään tuoleissa, pöydissä, penkeissä ja jopa sängyn rungoissa. Jakkarani on erityisen tukeva kiitos L-jalkarakenteen, joka määrittää myös kalusteen pelkistetyn visuaalisen ilmeen.

Jokin aika sitten sain tiedustelun vanhemmalta rouvalta. Hän halusi tietää, voisimmeko kunnostaa hänen 66 tuolinsa pajallamme. Tuoli oli ostettu yli 40 vuotta sitten. Yksi puuruuveista oli löystynyt – se, jolla kiinnitetään tuolin selkänoja takajalkaan – ja tuoli alkoi olla hutera. Joitakin halkeamia oli syntynyt puuhun, sillä tuolin jalka ei enää kannattanut istujan painoa oikeassa kulmassa. Muuten tuoli oli edelleen hyvässä kunnossa. Tilasin Suomesta tuoliin uuden selkänojan ja arvelin, että joutuisin sovittamaan ruuvinreikää kohdalleen. Asennus osoittautuikin helpoksi, sillä uusi osa sopi vanhaan tuoliin tismalleen. Kunnostus sujui juohevasti alusta loppuun. Iäkäs rouva ilahtui suuresti tullessaan noutamaan tuolia, jota hän saattoi taas huoletta käyttää. Erityisesti häntä viehätti tuolin uusi uniikki ulkonäkö, joka syntyi 1970-luvulla ja 2010-luvulla valmistettujen osien yhdistelmästä.

Entisöintiliikkeeseemme tuodaan usein vanhoja Artek-huonekaluja ja esimerkiksi sota-ajan jalat* ovat minulle tuttuja. Koska vertailukohtana toimii oma E60 jakkarani, vanhoihin kalusteisiin tutustuminen on kuin tapaisi sukulaisia muutaman sukupolven takaa. Tavallisimmin kunnostus tapahtuu uudelleenverhoilemalla. Aloitan vanhojen materiaalien poistamisella – tämä vaihe on minulle mieluisin. Voin tavoittaa aiemman omistajan pohdinnat huolella valitusta verhoilukankaasta ja saatan vain kuvitella, millainen matka huonekalulla onkaan takana ennen kuin se on päätynyt käsiini. Joskus löydän istuimista käsinkirjoitettuja viestejä, ohjeistuksia tehtaalta. Kerran löysin jopa puuosaan naulatun, taltioidun palan alkuperäistä verhoilukangasta. Tällaisina hetkinä käsityön äärellä tuntuu kuin kävisin keskustelua edeltäjieni kanssa – yli maantieteellisten ja ajallisten rajojen. Tämä ajan käsinkosketeltavuus auttaa minua entisestään keskittymään edessäni olevaan työhön.

*L-jalka-versio, joka valmistettiin sota-aikana, jolloin monista materiaaleista oli pulaa. Jalassa hyödynnettyyn sormiliitokseen tarvittiin vähemmän liimaa kuin perinteisessä L-jalassa.